lauantai 19. tammikuuta 2013

puhetta ruoasta

Elämäntapamuutoksen myötä olen alkanut miettimään ruokiani tosi tarkkaan ja nykyisin menen myös kauppaan listan kanssa. Aika samaltahan se yleensä näyttää (eli rahkat, raejuustot, salaatit, kurkut, tomaatit, hedelmät...), mutta tykkään myös siitä kun "saan" välillä ostaa jotain erikoisempaakin. Tänään ne erikoisuudet olivat niinkin jännittävät asiat kuin tonnikalapurkki ja broileripaketti. Opiskelijana täytyy vähän aina katsoa hintojen perään ja sen vuoksi olen esimerkiksi joutunut vähentänyt lohen syöntiä. Haaveilen kyllä kovasti ahvenfileistä tuosta tuoretiskiltä... Ehkä joku kerta raaskin niitä ostaa.

Olen aika usein viikonlopun jossain muualla kuin kotona, tai ainakin niin etten syö kahta kunnollista lämmintä ruokaa. Tämä viikonloppu on poikkeus, sillä olen yksin täällä ja minulla ei edes ole mitään hirveän tärkeätä menoa. Jotenkin viikolla on helppo keksiä se yksi ruoka, kun koulussa syö toisen. Viikonloppuna se on paljon vaikeampaa, kun pitäisi keksiä kaksi ruokaa ja mielellään ei samaakaan.

Tänään tein päivällä ruoaksi wokkivihanneksia ja tofua. Äsken taas söin kanasalaattia. Huomisen pääruoaksi pitäisi keksiä jotain tofusta, kun se ei oikein kestä jääkaapissa kauhean kauan. Ajattelin olla luova ja yhdistää paistetun tofun sekä sipulikeiton - sitä makuelämystä odottaessa! Huomenna olen myös menossa tätini luokse syömään, joten toista isoa ateriaa ei tarvitse itse kehittää.

Lisäksi mulla on pakkasessa tomaattipapukeittoa, jota ajattelin vetää koko alkuviikon (maanantain ja tiistain) aina iltaisin. Ei tarvitse väsyneenä paljoakaan sitten ruokaa laitella. Lisäksi toistan varmaan tuon viime viikon avokadokatkarapumunakkaan - se oli nimittäin ihan superhyvää! Mulla on myös nyt pakkanen täynnä kanaa, sillä ostin kerralla tuollaisen puolen kilon paketin. Joku päivä voisikin siis herkutella niinkin rankasti kuin uunijuureksilla (porkkana, sipuli, punajuuri) ja kanafileillä.

En tiedä kiinnostaako ketään tällaiset "perusruoat", eivät niinkään laihdutukseen suuntautuneet ateriat. Nämä ruoat kuitenkin ovat kaikki ihan superkevyitä ja vielä kun niihin kaikkiin yhdistää kasan raejuustoa ja salaattia kurkkuineen ja tomaatteitteen, ei näillä ainakaan lihomaan pääse. Ja sehän tässä on tavoitekin!

PS. Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

2 kommenttia:

  1. OI NAM, näyttää hyvältä :) ihania herkkuja

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen blogi! Söisin myös kalaa useammin, jos se ei olisi niin kallista (tuore). Töissä on aika usein onneksi kalaruokiakin, niin tulee ainakin siellä syötyä kalaa sitten. Nuo kuvien annokset näyttää herkullisilta! :) Nam!

    P.S. Kiitos kommentista! :)

    VastaaPoista