sunnuntai 13. tammikuuta 2013

liikuntasuunnitelma viikolle 2

Tässä liikuntasuunnitelmaa ensi viikolle. En ole ikinä käynyt Bodyssa, mutta mun yks kaveri kehui sitä hirveästi ja siksi päätin mennä kokeilemaan sitä huomenna. Päivä on kyllä aika rankka, sillä olen koulussa 8-17 ja tuo alkaa sitten kuudelta... Mutta koitetaan selviytyä! Tiistaina teen päivälenkin, keskiviikon Corelle annan vielä toisen mahdollisuuden (opettaja oli tosiaan viime viikolla ensimmäistä kertaa pitämässä tuntia) ja perjantain Coren ajattelin yhdistää tunnin venyttelyyn. Viikonloppuna olisi tarkoitus tehdä jompana kumpana päivänä vähän pitempi lenkki ja toisena päivänä pikapyrähdys ja kahvakuula. Näillä mennään ensi viikko!

Body on koko kehoa tehokkaasti kuormittava toiminnallinen lihaskuntoharjoitus. Tunnilla on 10-15 minuutin helppo ja tehokas lämmittely, jota seuraa monipuolinen n. 30 minuutin lihaskunto-osuus erilaisia välineitä hyödyntäen. Tunti sopii sekä aloittelijoille että kokeneille kuntoilijoille.

Venyttelytuokion aikana kehon eri lihasryhmät venytellään monipuolisesti. Tunnin alkuun kuuluu lyhyt lämmittely. Venyttely parantaa palautumista, ennaltaehkäisee rasitusvammoja ja vaikuttaa mm. lihastasapainoon sekä tukirangan hyvinvointiin. Tunnilta saat liikkuvuutta, rentoutta ja notkeutta!

Lähde: https://www.jyu.fi/yliopistopalvelut/opintopalvelut/yliopistoliikunta/lajikuvaukset/lajikuvaukset

3 kommenttia:

  1. Eh totaaa... Lipsahti tuo edellinen kommentti sillä omalla google tilillä eikä anonyymina salaattikulhona, että se siitä anonyymiydestä sitten :D Voisitko olla ystävällinen ja olla julkaisematta kommenttia :D T. Kömpelö salaattikulho :D

    VastaaPoista
  2. Eipä tuo mitään, poistin kommentin niin nopsaan että tuskin kukaan ehti sitä huomata :) Kiitos tosi paljon tsempeistä joita siinä viestissä oli ja myös vinkistä että voisi ottaa vähän rauhallisemminkin. Se on ihan totta, mutta teen tuon listan aina vain vähän suuntaa antamaan, muutoksia kun tulee aina. Tämä viikko ei todellakaan mene yhtään tuon suunnitelman mukaan vaan menen joillekin ihan muille tunneille, kun ne sopivatkin muuttuneisiin aikatauluihin paremmin. Ja myös niitä lepopäiviä tulee vähän lisää, ihan olosuhteiden pakosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi,kiitos :) Itse en koskaan suunnittele viikon liikuntoja etukäteeen (edes suuntaa antamaan niin kuin sinulla) mutta voisi kyllä kokeilla. Ehkä silloin lähtisi paremmin liikkeelle myös niinä päivinä kun ei oikein jaksaisi/kehtaisi :)Oletko huomannut itse tällaisen effektin? :)

      T.www.salaattikulho.fi

      Poista