lauantai 5. tammikuuta 2013

kuvia hoikasta ja pöhöttyneestä neidistä

Päätin laittaa muutaman kuvan itsestäni tänne blogiin. Ne saavat teidätkin hahmottamaan, missä oikein mennään.
Ensimmäinen kuva on 2011 joulukuulta, jolloin olin kesällä laihduttanut ja kiinteyttänyt itseäni melko epäterveellisinkin keinoin. Tuossa kuvassa olen saanut jo muutamia kiloja takaisin, mutta hyvältä minä näytän siinä silti, vaikka hame vähän pömpöttääkin. Paino oli varmaankin suunnilleen 53 kiloa. Toinen kuva on penkkariviikolta ja siihen kroppaan (ja painoon, 55 kiloa) olin silloin erittäin tyytyväinen. Nyt en esimerkiksi mahdu tuohon violettiin hameeseen sitten millään. En mitenkään. Myös abiristeilyllä pitämäni hame ei nykyisin mene kiinni. Se on hämmentävää, koska kilot tulivat oikeasti tosi varkain. Sinä iltana kuin tuo kolmas kuva on otettu, tajusin ensimmäistä kertaa miten maha pömpöttää. Ja sehän pömpöttää. Ja niin myös vanteet vyötäröllä... Tässä vaiheessa en enää edes uskaltanut vaa'lla käydä, mutta kuvasta päätellen voisi painon kuvitella olevan suunnilleen siellä 65 kilossa. Viimeinen lenkki oli kun menin marraskuun lopussa ostamaan itselleni uutta pikkujoulumekkoa ja M-kokoinen vaate puristi joka paikasta ja paljasti levähtäneet selkäläskit. Se oli kauheaa. En ole ikinä itkenyt sovituskopissa, mutta silloin se oli lähellä. Lähdin kotiin (luonnollisesti ostamatta mitään), vedin päälleni yo-juhlien jatkoilla pitämäni mekon huomaten senkin näyttävän käsivarsista aivan järkyttävältä - ainakin verrattuna siihen miltä ne joskus näyttivät. Tuo viimeinen kuva on otettu niistä samaisista pikkujouluista. Mulla ei ole ollut ennen kaksoisleukaa. Nyt näköjään on.

Tässä ei ole kyse isoista asioista, mä tiedän sen. En missään nimessä pidä itseäni lihavana enkä sitä olekaan, mutta en vain viihdy tässä nykyisessä kropassani sitten yhtään. Lisäksi minulla on nykyisin tosi paha olla. En ole ollut elämäni aikana kaikista tervein, taustalla on ollut niin astmaa, kasvainta kuin munuaistenkin kanssa pelaamista. Jo näiden asioiden takia minun pitää syödä terveellisesti ja oppia liikkumaan säännöllisesti. Terveys on minulle tärkeämpää kuin ulkonäkö, mutta tietysti toivon sen kiinteytymisen ja laihtumisen tulevan sen terveyden mukana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti