perjantai 4. tammikuuta 2013

ensimmäinen postaus


 

Tervetuloa lukemaan mun blogia, joka käsittelee mun elämäntapamuutostani. Olen 19-vuotias yliopisto-opiskelija, joka sai viime syksynä sovituskopissa tarpeekseen omasta viinalla ja mäkkäriruoalla kyllästetystä kropastaan. Silloin mulla ei ollut voimia lähteä muuttamaan elämäni suuntaa (vaan vedin sitä siideriä vielä enemmän ja mäkissä aloin käymään myös selvin päin), mutta nyt joulukuun alusta asti olen miettinyt ruokavaliotani ja suhtautumistani liikuntaan uusiksi.

Olen 161 senttiä pitkä ja painavimmillaan viime syksynä painoin 65 kiloa. Tällä hetkellä vaaka näyttää 58,4 kiloa, joten jo kuukaudessa olen saanut nesteet melko hyvin liikkeelle. Laihtuminen on tapahtunut pääasiassa ruokavaliomuutoksella, sillä jouluna pyrin lepäämään ensimmäisen yliopistoperiodin stressit pois. Muutokseeni kuuluivat herkkujen karsiminen ihan minimiin (en esimerkiksi syönyt joulunaikaan yhtään suklaakonvehtia) sekä yksinkertaisesti lautasmallin noudattaminen. Lisäksi en ole käyttänyt alkoholia nyt vajaaseen kuukauteen.

Yliopisto jatkuu maanantaina, ja aion pysyä ruodussa myös normaalissa elämänrytmissä. Alkoholia tulee varmasti nautisteltua jonkin verran vastaisuudessakin, mutta jokaviikkoiseksi aktiviteetiksi en sitä mielelläni enää laskisi. Lisäksi ajattelin hyödyntää yliopistoliikunnan tarjontaa "hieman" paremmin kuin viime syksynä: taisin koko kolmen kuukauden aikana käydä jumpassa peräti 5 kertaa.

Blogissa tulen kertomaan niin ruokavinkkejä kuin treeniaikataulujakin. Olen yhteisöllinen ihminen, joten mielelläni jaan myös tämän minulle tärkeän asian teidän muiden kanssa! Lisäksi tulen kirjoittelemaan henkilökohtaisiakin postauksia omasta kropastani ja sekä ajatuksistani vartalostani ylipäätään.

Tervetuloa mukaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti