vihaan vihaan vihaan ITSEÄNI

Mä en tiedä mikä mulle taas tuli, mutta fiilis on tässä muutaman tunnin sisään laskenut kuin lehmän häntä. Core ja venyttely oli tosi kivat ja molemmissa pääsi kyllä tekemään kunnolla, mutta jotenkin sieltä kotiin palattuani muhun iski hirveä itseinho. Miksi mä en kelpaa mihinkään? Oon juossut työhaastatteluissa viimeiset pari viikkoa ja huomenna oon menossa taas yhteen, mutta silti mistään ei kuulu mitään. Tunnen itseni vain niin arvottomaksi. Eikä mun vartalon tämän hetkinen tila oikeasti auta tähän masennukseen yhtään: nytkin vain tunnen miten maha pömpöttää ja miten olen läski ja ruma ja kaikkea.

Näinä hetkinä marssin yleensä kauppaan ja ostan suklaalevyn. Maitosuklaata ja cashew- pähkinää, pahin mahdollinen yhdistelmä. Sitten mä dataan, katson telkkaria ja syön sitä suklaata. Syön siitä levystä puolet. Sitten tulee paha olo. Jätän levyn pöydälle ja todennäköisesti soitan jollekin kaverille ja lähdetään yhdessä ulos. Biletän ja juon ja juon ja juon ja juon ja olen ihan tättärää koko yön. Käyn mäkkärissä syömässä kaverin kanssa. Vaapun kotiin ja kellahdan meikit naamassa sänkyyn. Seuraavana aamuna tai päivänä herään ja lähden kävelemään miltei heti herättyäni subiin. Tilaan tonnikalasubin kaikilla mätöillä ja käyn kaupasta hakemassa fantaa. Sitten tulen kotiin, katson urheilua telkkarista ja syön sämpylän hetkessä. Juon pullollisen limpparia. Ja syön sen suklaalevyn loppuun.

Tuollaisia päiviä ja öitä oli viime syksynä ihan hirveästi ja suurin osa niistä liittyi siihen, miten mua harmitti joku asia. Silloin minä yleensä syön, silloin kun olen surullinen. Mä harvemmin palkitsen itseäni ruoalla, mulle ruoka on lohdutusta silloin kun on paha mieli.

Nyt mä en vaan voi syödä itseäni taas turmiolle. Olen päässyt jo niin pitkälle tässä kaikessa... En vain voi luovuttaa.